24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Joulupuu on rakennettu..


Ja aivan kuin oikea kuusi, tämä liitutaulutarrakuusikin on koristeltu koko perheen voimin :) Alimmilla oksilla lasten koristeet. Lautaileva tonttu on aika upea <3



Liitutaulutarrasta on tehty myös jouluinen Petteri Punakuono ja sen myötä haluammekin toivottaa Teille kaikille oikein Hyvää ja Rauhaisaa Joulua täältä Teippitarhasta*!

http://tukikummit.fi/
*Tämän vuoden Teippitarhan joulukorttirahat lahjoitimme Tukikummit-säätiölle 

21. joulukuuta 2013

Joulukoristeita paperipilleistä

Need I say more.. :)


Paperipillikoristenauha syntyy näin: tee paksulla parsinneulalla reiät paperipillipätkiin sekä pieniin styroksi-/huopapalloihin (tms.) ja pujota sitten vuoronperään paperipillipätkä ja pallo yhdeksi nauhaksi. Itse käytin tähän pillinpätkiä joita on jäänyt yli himmeleistä. Toki pillejä voi katkoa ihan vain tätä tarkoitusta vartenkin. 


 
Paperipillinauha pääsi piparkakkutalon viereen olevaan pikkukuuseen. Kuusen juurella on  muuten washiteipeillä päällystettyjä joulupalloja.



Lukitun piparkakkutalon toisella puolella on pieni kuusimetsä jonne tämän vuoden täydennyksenä tuli pieni paperipillikuusi. Kuusi on tehty mukaillen Eija Kosken Himmeli-kirjan ohjetta. Viime vuoden kuusi oli tehty teipeillä ja löytyy täältä.




Punaraidallinen paperipillitähti sai valkoisen ja pienemmän kaverin (meiltä löytyy tosiaan nyt myös yksivärisiäkin paperipillejä!). Tähdet somistavat nyt keittiön ikkunaa. Tämäkin tähti on tehty Eija Kosken Himmeli-kirjan ohjeen mukaan.




Luulenpa että paperipilliaskartelut eivät jääneet vieläkään tähän. Paitsi joulun osalta, uskoisin :)

 


20. joulukuuta 2013

Piparikaruselli oikaisten

Piparkakkutalo pelkästä piparista on toki herkullista ja perinteikästä, mutta mitäpä jos oikaisee hieman ja ottaa avuksi myös teippiä, paperipillejä ja pahvia? No, lopputuloksena voi olla sitten vaikka tämän näköinen piparikaruselli..


Piparia on siis kaikki muut paitsi karusellin pylväät (paperipillejä teippi-viirein), karusellin keskusta (pahvihylsy joka teipattu kuvioidulla ilmastointiteipillä) ja katon alunen (aaltopahvia) & alin pohja (aaltopahvia jonka reunat teipattu kangasteipillä).


Kaavat tähän piparikaruselliin nappasin Floran sivuilta, mutta harmi kyllä, sivu ei toimi enää? Eri osien kiinnitykseen käytin sulatettua sokeria (nimim. kaksi palanutta sormenpäätä..). Ja ennen kiinnitystä hioin katon osia suoriksi raastinraudalla, sillä pienimmällä terällä. 


Ja mitäs pikkuiset tekivät sillä aikaa kun äiti väsäsi karusellia? Koristelivat ihan omaa piparkakkutaloa.  Siitä tulikin ihanan värikäs :)

Pienet kädet vaan tahtoivat hamuta taloa turhan innokkaasti, joten laitettiin se sitten "lukkojen taakse" odottamaan herkutteluhetkeä joulun jälkeen :)


Kaksi piparkakkutaloa /-rakennusta oli hieman liioittelua yhteen kotiin, joten kiikutettiin sitten tuo karuselli Ideaparkin piparkakkumaailmaan. Siellä se on nyt näytillä muiden (ja todella upeiden) pipartalojen kanssa. Ideaparkin piparkakkutaloja voit muuten myös äänestää Ideaparkin facebookissa, täällä (+hakea vinkkejä erilaisiin pipartaloihin). Kaikkien siellä äänestäneiden kesken arvotaan myös palkintoja! Meidän Piparikaruselli osallistui numerolla 51 :)

Mitä mieltä olet, pitäisikö pipartalon olla vain piparia vai onko ihan ok oikaista ja käyttää muitakin materiaaleja?



14. joulukuuta 2013

Suklaatikkarit kolmella tapaa

Suklaa kuuluu jouluun, eikö vaan. Halusin kokeilla jonkinlaista suklaatikkari-ideaa siten että tikkarin vartena olisi paperipilli.

Ikeasta löytyi sopivasti kivoja talvi-aiheisia muotteja, joten toteutus oli varsin yksinkertaista:
Sulata suklaa
Kaada suklaa muottiin
Lisää paperipilli varreksi
Anna jäähtyä ja kovettua
Irrota muotistaan ja pakkaa

Suklaan sulattaminen tosin onkin melko tarkkaa puuhaa jos haluaa saada kiiltäväpintaisen suklaan. Puhutaankin suklaan temperoinnista. Oikaisin kuitenkin temperoinnissa ja pidin vain huolen että suklaa ei pääse kuumenemaan liikaa ja ettei suklaaseen pääse vesihöyryä (sulatin vesihauteessa). Johtuneeko oikaisusta että eihän noista nyt ihan täydellisiä yksilöitä tullut, mutta syötävän näköisiä kai kuitenkin :)

Lopuksi vielä sellofaania päälle ja kiinnitys washiteipillä.

Haluan samalla vinkata Matildan herkullisista suklaatikkareista. Nämä onnistuvat ilman noita varsinaisia muottejakin! Kurkatkaa tarkat ohjeet näihin Matildanna's blogista.

Kuva: Matildanna's
Tosi kiva idea vai mitä? Näissäkin voisi käyttää vartena myös paperipillejä. Tosin jos haluaa kuumaa kaakaota, niin paperipilli ei kovin kuumaa nestettä kylläkään kestä (alkaa kuumassa nesteessä pehmenemään).

Kiitokset Matildalle kun sain idean täällä jakaa :)

Ja kolmantena tikkarit, joita tein viime ystävänpäivän aikaan, mutta sopivati oikein hyvin jouluunkin. Idea napattu aikanaan Kasperiinan blogista.


Ei muuta kuin suklaata sulattelemaan :)


6. joulukuuta 2013

Pikkujoululahja - Teipatut tulitikkuaskit

Tästä helppo ja kiva pikku vieminen vaikka pikkujouluihin, kerhotädille, opelle ja ihan omaankin käyttöön. Teipattu tulitikkuaski!


Askeissa on yleensä aina jotain melko värikkäitä tekstejä ja kuvia, joten jotta teipit tulevat kauniisti esille, kannattaa teipata alle ensin mattavalkoista mt masking teippiä tai vaikka vain liimata puikkoliimalla valkoista paperia ensin alle.


Sitten valkoisen teipin / paperin päälle vaan teippaamaan! Näihin askeihin olemme käyttäneet lähinnä washiteippejä. Yllä olevassa kuvassa myös kangas- ja pitsiteippiä (tuo polkadot/ pitsirasia). Teippailimme näitä tosiaan yhdessä esikoisen 6 v kanssa. Löydätkö hänen teippaamat kolme rasiaa?




Kuuntelen taustalla nytkin jouluradiota ja siellä soi sopivasti juuri Let it snow - harmillisesti teippiin on tullut pieni kirjoitusvirhe ja siinä lukee let is snow.. :)




Rasioissa on käytetty myös glitterteippiä. 


Tässä vielä yhteispotretissa kaikki rasiat edestä...


..ja takaa. Tästä näkyy myös nuo meidän 6 v teippaamat rasiat (rasiat näytillä hänen luvallaan) <3

Kivaa pientä askartelua ja onnistuu hyvin yhdessä lapsen kanssa :) Ja jos lapsen into teipata askeja herpaantuu, niin hän voi teipata vaikka Joulupukin moottoripyörän, kuten esikoinen teki:



Aika hauska idea <3

Teippailemisiin!

PS: Hyvää Itsenäisyyspäivää! Viime vuoden Suomi-viirit löydät täältä.


2. joulukuuta 2013

Paperipillikranssi ja himmelit

Jatketaan vielä paperipilleillä hetkinen..


Paperipillitähti on tehty Eija Kosken Himmeli-kirjan ohjeen mukaan. Yhteen tähteen riitti paketillinen paperipillejä ja muutama pilli jäi vielä ylikin. Tuollaisen tähden voisi kiinnittää vaikka kuusen latvaankin - tulisi aika upea!



Tähtihimmelin runkona käytin ohutta metallilankaa - varsin näppärää ja nopeaa kasaamista: lanka kulkee pillin läpi ilman neuloja ja solmut syntyvät ihan vaan pyörittelemällä lankaa. Lisäksi tähdestä tuli varsin kestävä. Tämän idean sain Mr. Tarhurilta. Siitä vielä hetken kuluttua lisää :)


Paperipillikranssin taas tein seuraavasti:


Taustalla on siis pahvista leikattu pohja - ota vaikka lautanen ulkokehän malliksi ja lasi sisäkehän malliksi, saat helposti tehtyä symmetrisen kranssipohjan. Leikkaa sitten yksi pilli vinottain ohjeen ylimmän kuvan mittojen mukaan (mitat otettu pillin pisimmästä / terävimmästä kohdasta). 

Leikkaa lyhyiden pillien sisäkärjetkin teräviksi - tämä helpottaa niiden kiinnitystä pitkien väliin. Vaihtoehtoisesti voit vain litistää pillin sisäkärkeä sormilla.




Mikäli teet yksivärisen kranssin, niin tämänkokoiseen riittää yksi paketillinen pillejä. Jos haluat kaksivärisen (kuten malli), tarvitse kaksi pakettia. Käytä liimaamiseen kuumaliimaa - pitää hyvin ja nopeaan. Tässä kuvassa kranssi kiinnitetty kultaisella mt Casa teippitapetilla, 5cm. Teippitapettia kiinnitetty myös seinään :)

Ja sokerina pohjalla..


Ihan totta, nämä ovat Mr. Teipparin käsialaa! Hän käytti paukkulankaa himmelin kasaamiseen - mahtava idea! Siitähän se oma ajatuskin sitten lähti käyttää metallilankaa tuon tähden kasaamiseen. Aika upea himmeli vai mitä <3 

Jospa ensi kerralla taas teippailtaisiin :)

25. marraskuuta 2013

Eija Kosken Tivoli-himmelin ohje!

Himmeli-taiteilija Eija Kosken tekemä upea Tivoli-himmeli roikkui koristuksena osastollamme Tampereen ja Helsingin kädentaito-messuilla. Himmeli on tehty paperipilleistämme. Iso kiitos vielä Eijalle!


Eija halusi jakaa tämän upean Tivoli-himmelin ohjeen meille kaikille joten tässä ohjeet:


Himmeli koostuu kuudesta erilaisesta osasta ja osat muodostuvat seuraavasti: 
TIVOLI –himmeli, Eija Koski

Tehty Teippitarhan kukkaketo-paperipilleistä
Tähän himmeliin menee pillejä 3 pakettia (á 25 kpl / pkt)
 
1.     YLÄKUVIO (5-sakarainen), 1 kpl
6,5 cm yläoljet
5 cm vaakaoljet
5 cm alaoljet

2.     ISOKUVIO (8-sakarainen), 1 kpl
20 cm yläoljet (=täyspitkä pilli)
13 cm vaakaoljet
20cm yläoljet (=täyspitkä pilli)

3.     ISOKUVION ALLA (8-sakarainen), 1 kpl
10 cm yläoljet
6,5 cm vaakaoljet
10 cm alaoljet

4.     1,5 cm kauloissa riippuvat pikkukuviot (4-sakarainen), 8 kpl
6 cm yläoljet
5 cm vaakaoljet
6 cm alaoljet
Yksi tällainen tulee 5-sakaraisena toiseksi alimmaksi keskelle!

5.     ja näitten alla riippuvat vielä viidestä pätkästä
muodostuvat aihiot, joissa pystyyn ja alas 3 cm pillit
ja poikkipäin yksi 2,5 cm pilli, 8 kpl

6.     KESKELLE  ALIMMAKSI, 1 kpl
4-sakarainen
3 cm ylhäälle
2,5 cm vaakaan
3 cm alas

Himmelin perusohjeen yhteen kuutioon (miten lanka pujotellaan) löydät mm. täältä.

Eijalta on ilmestynyt myös upea HIMMELI-kirja, jossa kiinnostavaa tietoa himmelin historiasta, inspiroivia kuvia erilaisista himmeleistä eri ympäristöissä sekä työohjeet 24:ään erilaiseen upeaan himmeliin! Kirjoja on nyt saatavilla myös Teippitarhasta, täältä. Suosittelen kirjaa lämpimästi, aivan ihania ohjeita erilaisiin himmeleihin! Yhden tähtimallin eilen teinkin, siitä kuvaa myöhemmin :)



Eijan himmeleitä esillä,
Eijan upeita himmeleitä pääsee ihastelemaan Tampereen seudulla jo nyt Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannan Artenet-salissa aina 8.12.13 asti. Eijan himmeleitä on esillä myös Särkänniemen Koiramäessä 30.11.2013 - 6.1.2014!
Eija pitää myös himmelikursseja ja Verkarannan taitopajassa sellainen olisi 7.-8.12. Nyt olisi siis hieno mahdollisuus päästä Eijan oppiin himmeleiden teossa!

Eijan Ekoart-kotisivut löydät täältä (lisätietoa mm. näytteilyistä ja kursseista muualla).  Hänestä oli myös mielenkiintoinen juttu uusimmassa SuurTampere-lehdessä. Voit lukea jutun sähköisenä täältä. Eija tekee himmeleitä mitä moninaisemmista materiaaleista ja olimmekin kovin otettuja kun hän ihastui paperipilleihimme himmelimateriaalina. 

Mukavia himmelintekohetkiä :)

19. marraskuuta 2013

Joulukorttimalleja washiteipeistä tehden

Tämän joulun joulukorttien askartelut on aloitettu Teippitarhassa - washiteipeillä, kuinkas muuten :)

Tekaisin messuille muutaman joulukorttimallin ja ajattelin jakaa ne tänne bloginkin puolelle. 

Ensin adventtikynttilät washiteipistä -joulukortti:

Teippaa kartongille neljä pätkää washiteippiä. Piirrä kynttilöille tulet (vahaliidulla, puuvärillä, puhallustusseilla <- näillä tein kortin liekit) ja kynttilälangat (mustalla tussilla).

 Lahjapaketti-joulukortti:



Teippaa kortin päälle ikäänkuin lahjanaru ja sitten vielä washiteippirusetti. Rusetin ohjeen löydät tästä. Pakettikortiksi sopii pätkä washiteippiä. 

Washijoulukuusi-joulukortti:


Niin, tämän piti esittää kuusta, vaikka itselle tulee jotenkin mieleen lahjapino :D Mutta tällaisen washikuusen toteutukseen löytyykin monta eri tapaa, tässä nyt yksi. Vuoden 2011 joulukorttikuuset näyttivät tältä :) (Pahoittelut sumeasta kuvasta)

Punainen tupa ja washimetsä -joulukortti:

Korttipohjaan kapeaa masking washia mäeksi, mäen huipulle washikuusia ja mäen alle punainen tupa. Alle vielä joulutervehdys teipattuna. Idean tähän sain googlen kuvahaulla tästä kuvasta.

Joulukranssi-joulukortti:


Teippaa nöyriin washiviirejä ja kiinnitä nyöri viimeisellä washiviiripalasella pyöreäksi kranssiksi.


Kiinnitä kranssi korttiin ja lisää vielä kortin alalaitaan pari pätkää washiteippiä. Tähän jouluiseen kranssiin sain idean US-sivustolta Nobiggie.

Sitten todella helppo ja nopea joulukortti:


Sommittele washiteipeistä kiva yhdistelmä ja teippaile korttiin haluamassasi järjestyksessä. Voisiko helpompaa itsetehtyä joulukorttia enää olla :)

Ja sokerina pohjalla: Piilota viestisi -joulukortti:


Leikkaa korttipohjaan sopiva kartio ja teippaa sitten korttipohjaan kartion ulkopuolelle jäävät alueet haluamallasi teipillä. 


Teippaa / kirjoita haluamasi viesti korttipohjaan ja kiinnitä koristeltu kartiokuusi haaraniitillä korttipohjaan. Kortin saa sitten vähän normaalista poikkeavalla tavalla auki viestin lukemista varten. Viestin tilalle voi teipata myös vaikka valokuvan! 
Tämä kortti-idea oli mielestäni todella hauska ja oivaltava. Kunniaa en itselleni tästä voi ottaa, vaan alkuperäisen (ja tyylikkään) version löydät US-blogista The Sweet Beast.

Washiteipeillä joulukortit saa tehtyä siis helposti, näppärästi ja nopeasti :) Viimeisimmässä Taika-lehdessä (Joulunumero 11-12/2013) olikin jopa 13 erilaista teipattua joulukorttimallia - Löydät ne sivuilta 66-67! Varsin upeita kortteja olikin :) Kiitokset Taika-lehteen jutusta!!


Lehdellä on muuten joulukalenteri jo nyt marraskuussa käynnissä verkkosivuillaan! Nappaa siis täältä kivat ideat jouluaskarteluihin ja osallistu samalla arvontoihin!

Mukavia joulukorttitalkoita ja teippailemisiin! Joko sinä olet aloittanut korttien teon?
PS: Korttien teipit löydät helpoiten täältä. Rullaile sivua alaspäin ja siitä sitten uusia sivuja eteenpäin :)