21. joulukuuta 2013

Joulukoristeita paperipilleistä

Need I say more.. :)


Paperipillikoristenauha syntyy näin: tee paksulla parsinneulalla reiät paperipillipätkiin sekä pieniin styroksi-/huopapalloihin (tms.) ja pujota sitten vuoronperään paperipillipätkä ja pallo yhdeksi nauhaksi. Itse käytin tähän pillinpätkiä joita on jäänyt yli himmeleistä. Toki pillejä voi katkoa ihan vain tätä tarkoitusta vartenkin. 


 
Paperipillinauha pääsi piparkakkutalon viereen olevaan pikkukuuseen. Kuusen juurella on  muuten washiteipeillä päällystettyjä joulupalloja.



Lukitun piparkakkutalon toisella puolella on pieni kuusimetsä jonne tämän vuoden täydennyksenä tuli pieni paperipillikuusi. Kuusi on tehty mukaillen Eija Kosken Himmeli-kirjan ohjetta. Viime vuoden kuusi oli tehty teipeillä ja löytyy täältä.




Punaraidallinen paperipillitähti sai valkoisen ja pienemmän kaverin (meiltä löytyy tosiaan nyt myös yksivärisiäkin paperipillejä!). Tähdet somistavat nyt keittiön ikkunaa. Tämäkin tähti on tehty Eija Kosken Himmeli-kirjan ohjeen mukaan.




Luulenpa että paperipilliaskartelut eivät jääneet vieläkään tähän. Paitsi joulun osalta, uskoisin :)

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin!